Kun elämäni toisen suhteeni horisontissa näkyy jo mahdollisesti vähän suurempi karikko, lähdin miettimään omaa osuuttani näissä toistuvasti epäonnistuvissa yritelmissäni. Lyhyellä tähtäimellä kivuttomampaahan olisi tietysti kuitata karu rakkauselämäni miesten piikkiin, mutta suhteessa on aina kaksi osapuolta. Ensinnäkin jo sen asian myöntäminen, että rakkauselämäni on ollut tähän saakka pitkälti sarja epäonnistumisia, ei ole alkuunkaan helppoa. Vaikeampaa kuitenkin on myöntää, että minulla oli osallisuuteni näihin karikkoihin. Sädekehä pään päällä ei kiillä ihan niin kirkkaasti kuin toivoisin.
Muistellessani kaikkia niitä miehiä, joihin muistan olleeni palavasti ihastunut elämäni aikana ihan teiniästä lähtien, huomaan yhden keskeisen tekijän pitkälti heissä kaikissa. Kerta toisensa jälkeen olen ihastunut tavalla tai toisella saavuttamattomiin miehiin. Ihastuksen kohteissani riittää niin miehiä, jotka ovat kaikin tavoin liian erilaisia kuin minä, kuin miehiä, jotka joko seurustelevat jo tai henkisesti liian rikki ollakseen tasapainoisessa suhteessa. Huomattuani tämän toistuvan kuvion kysyin ehkäpä sen kaikista olennaisimman kysymyksen: "Miten minä hyödyn siitä, että ihastun kerta toisensa jälkeen saavuttamattomiin miehiin?"
Sen verran ihmismielen kiemuroista olen oppinut tähän ikään mennessä, että tiedän ihmisten ylläpitävän näennäisesti epämiellyttäviäkin tapoja tai olosuhteita, jos he kokevat jollain ehkä alitajuntaisella tasolla hyötyävänsä siitä jotenkin. Ehjän ja suhteellisen onnellisen perheen lapsena on vaikeaa kuvitella, miksi minä hakeutuisin näiden saavuttamattomien miesten seuraan tai enkö haluakaan samanlaista turvallista ja seesteistä avioliittoa kuin vanhemmillani on. Olin hädin tuskin ehtinyt kysyä tätä itseltäni, kun katselinkin jo vastaustani silmästä silmään vastentahtoisesti. Pelko.
Näinhän se niin usein elämässä menee, että pelko on onnistumistemme tiellä. Nyt huomaan sen, kuinka pelko lamauttaa mut tälläkin elämän osa-alueella, jossa kuvittelin olevani riittävän rohkea. Olen kamppaillut epäonnistumisen pelon kanssa lähinnä koulu- ja työmaailmassa, mutta selvästikin sama ongelma vaivaa myös rakkauselämääni. Saavuttamaton mies päästää itsetuntoni pälkähästä, sillä voinhan parisuhteen kariuduttua laittaa suhteen päättymisen pitkälti tämän miehen piirteen piikkiin. Toki näissä ihastukseni kohteissa on viehättänyt monet muutkin seikat, kuten erilaisuuden viehätys ja kasvupotentiaali. Sisimmässäni kai pelkään, että saavutettavissa olevan hyvän miehen kanssa päädyttäessä eroon joudun myöntämään itselleni, etten ole tarpeeksi hyvä tai riittävä. Jos itsetuntoni olisi kohdallaan, tuskin antaisin tälle ajatukselle kovin paljon aikaa. Itsetuntoni on kuitenkin kausittain heikonlainen (tai vähintäänkin ollut heikko ja on tervehtymässä). Ihastumalla saavuttamattomiin miehiin koetan siis suojella itsetuntoani. Samaan aikaan kuitenkin tavallaan tuen sitä käsitystä itsestäni, etten ole riittävän hyvä hakiessani seuraa miehiltä, jotka eivät vain ole potentiaalisesti hyviä kumppaneita just mulle. Näinhän se on; what you fear you create.
Vaikka paljon työtä on edessä, jotta voisin saavuttaa pysyvästi onnellisen ja seesteisen parisuhteen, tuntuu siltä, että olen tänään vähintäänkin ottanut ensimmäisen askeleen sitä kohti. Ehkä tunnelin päässä näkyy sittenkin valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti