Ehkä ensi elämässä - osa 2

Ihmiset kulkevat monesti elämässään samoja polkuja uudelleen naiivisti odottaen tarinalle erilaista loppua. Harvemmin elämämme rakkaustarinatkaan ovat tuoreita, vaan yhtä lailla niissä elämme mennyttä uudelleen ja uudelleen. Niin usein kuulemme naisista, jotka erottuaan yhdestä väkivaltaisesta miehestä ihastuvat toiseen aivan liian samanlaiseen mieheen. Tai miehistä, jotka valitsevat isiensä tavoin kumppanikseen epätasapainoisen, ongelmaisen naisen, jonka kanssa kuvittelevat pystyvänsä viettämään parempaa elämää kuin heidän omat vanhempansa. Kuvittelin, että itse olisin oppinut menneestä ja etten sortuisi vanhojen rakkaustarinoitteni kierrättämiseen. Tänään jouduin myöntämään itselleni olevani samassa veneessä niiden naisten ja miesten kanssa, jotka valinnoillaan kerjäävät ongelmia elämäänsä kerta toisensa jälkeen.

Selvittääkseni pyörällä olevaani päätäni mietiskelin, mikä herra Jätkässä on niin tehokkaasti koukuttanut mua. Rehellisesti sanottuna kyseessä ei ole mikään ihastus ensisilmäyksellä, sillä ensisilmäyksellä en edes kiinnittänyt häneen huomiota. Tunteeni ovat kasvaneet hiljalleen, vaikkakin lyhyen ajan sisällä.

Koulussa työskentelemme ennalta määrätyissä pienryhmissä, jonka kanssa teemme kaikki kouluhommat yhdessä. Koska kuulumme samaan ryhmään ja mä olen ryhmästämme lähimpänä hänen ikäänsä (muut ovat useamman vuoden nuorempia), olemme viettäneet aikaa paljon yhdessä ja hän on luonut ehkäpä eniten kontaktia muhun. Jutellessamme on ollut mukavaa huomata, kuinka olemme kovin samaa mieltä monista asioista ja olemme pohtineet samoja asioita. Keskustelu hänen kanssaan on hämmentävän vaivatonta, rentoa ja itseään ruokkivaa, eikä aina malttaisi lopettaakaan. Näiden keskustelujen ansiosta epäilemättä hänestä on tullut ystäväni, mutta vain keskustelemalla en ihastuisi. Ihastukseni siemenet on siis kylvetty johonkin muualle.

Edelliseen poikaystävääni, herra Vahvaan, verrattuna herra Jätkä on ulkoisesti tavanomainen. Herra Vahvaan ihastuin pitkälti hänen fyysisten ominaisuuksien ansiosta, vaikka toki hänen elämäntarinansakin kiehtoi mua. Herra Jätkä kuitenkin osaa katsoa mua silmiin ja hymyillä mulle niin ihanan rennosti. Jotain, mihin herra Vahva ei oikein koskaan kyennyt. Herra Jätkän tapa katsoa ja hymyillä mulle niin pelottomasti onkin varmaan ollut keskeisessä roolissa tunteitteni kehittymisessä.

Kun tajusin nämä syyt ihastukseni taustalla, löysin yhteyden menneisyyteeni. Löysin pian myös rakkaustarinan, jota yritän elää uudelleen. Tavatessani ensimmäisen poikaystäväni, herra Pelimiehen, pidin hänessä juuri näistä samoista piirteistä kuin tässä nykyisessä ihastuksessani. Herra Pelimiehen kanssa juttelin myös niin ihanan vapautuneesti, hän katsoi mua pelottomasti silmiin ja hän hymyili mulle niin suloisesti. Tilanteen yhtäläisyydet eivät suinkaan lopu edes tähän. Alkuasetelma oli pitkälti sama, siis herra Pelimies myös seurusteli tavatessani hänet, enkä tiennyt suhteesta ennen tunteitteni syttymistä. Kymmenen vuotta sitten herra Pelimiehen suhteen olin ns. toinen nainen, jonka takia se ensimmäinen nainen jätettiin. Pitkään kannoin sisimmässäni häpeän ja syyllisyyden tunteita sen sydämen tähden, jonka särkemisessä olin osallisena. Vaikka suhde herra Pelimiehen kanssa kesti monta hyvää vuotta ja en vaihtaisi niitä pois, en voi olla kysymättä itseltäni, osaanko tällä kertaa olla aikuisempi ja pysyä tarpeeksi etäisenä tämän miehen kanssa.

Ehkä en halua pysyä tarpeeksi kaukana tästä miehestä, ehkä haluaisin tutustua häneen paremmin ja ehkä haluaisin kipeästi löytää ihmisen rinnalleni. Olen kuitenkin kymmenen vuotta vanhempi ja viisaampi, enkä ole enää sama henkilö kuin edellisellä kerralla. Olen vähintäänkin sen verran viisaampi, etten halua alistaa itseäni niiden häpeän ja syyllisyyden tunteiden alle, jotka kävin aiemmin läpi. Olen vihdoin oppinut rakastamaan itseäni tällaisena kuin olen, enkä halua antaa itselleni hyvää syytä menettää tätä itserakkauttani. Vaikka ehkä olenkin ihastunut herra Jätkään, mä olen rakastunut itseeni ja en aio pettää itseäni. Tunteeni ovat siis löytämässä sen pisteen, jonka järkeni jo aiemmin löysi.

Ehkä ensi elämässä

Olin eilen ensimmäistä kertaa yöelämässä sinkkuna ilman lähimpiä ystäviäni, jotka olen tuntenut vuosia. Vietettiin uusien koulukavereiden kesken railakas baari-ilta, jossa viihteelle lähdettiin aikaisin, musiikki oli kovalla ja viina aivan liian halpaa. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin viihdyin näiden ihmisten seurassa, vaikkakin loppuillasta alkoi väsymys jo painamaan.

Oli ihanaa viettää luokkalaisten kanssa aikaa koulun ulkopuolella ja oppia tuntemaan hieman paremmin näitä uusia ihmisiä elämässäni. Koska koulussa keskittyy kuitenkin ensisijaisesti opintoihin, ei siellä ehdi todella tutustumaan muihin. Olen jokseenkin yllättynyt siitä, kuinka olen kovaa vauhtia ystävystymässä parin nuoren naisen kanssa, vaikka olemme kovin erilaisia. Toisen tytön kanssa luotamme toisiimme jo siinä määrin, että voimme kertoa toisillemme salaisuuksia ja jaamme jokseenkin kipeitäkin asioita. Taatusti alkoholillakin oli vaikutusta avautumisiimme, mutta tästä on hyvä jatkaa. Olenkin kaivannut ihmistä, joka tuntee samat ihmiset ja jolle voin puhua heistä luottamuksellisesti. Yksi näistä ihmisistä, joista haluan puhua on herra Jätkä.

Tunteeni alkoivat varsin tehokkaasti haihtumaan, kun viikko sitten sain tietää herra Jätkän seurustelevan. Se oli varsin ihanaa, sillä saatoin vihdoin olla rennompana hänen lähellään ja osasin kohdella häntä kuin muitakin luokkatovereitani. Huokasin jo helpotuksesta perhosten hävittyä, kunnes pari päivää sitten täysin yllättäen hän soittaa mulle illalla koulujutusta. Tärkeimmät asiat selviteltyämme juteltiin vielä joku kymmenisen minuuttia niitä näitä. Ehdin ohittaa tuon mystisen puhelun jonain hetkellisenä ystävyyden eleenä ja jatkoin elämääni eteenpäin normaalisti.

Tänään herra Jätkä soitti taas, vaikka olisi voinut lähettää mulle tekstiviestin soittamisen sijaan ja lähettikin toiselle ryhmässä olevalle tytölle tekstarina saman asian. Tärkeimmät jutut selvitettiin parissa minuutissa, mutta silti puhuttiin kaikenlaista nykyisestä koulusta ja menneistä jutuista lähes puol tuntia. Ainoa mies, jonka kanssa olen tätä ennen jutellut puoli tuntia puhelimessa, on ensimmäinen poikaystäväni, jolloin pitkien puheluiden syy oli ilmiselvä, ja se syy oli rakkaus. Koska herra Jätkä oli puhelimessa yhtä kiinnostunut jatkamaan keskustelua kuin mäkin, olin puhelun jälkeen todella hämmentynyt. Puhelu loppui jo useampi tunti sitten ja olen yhä hämmentynyt.

Koskaan ei olekaan kovin kivaa olla ihastunut ihmiseen saamatta tunteilleen vastakaikua. En kuitenkaan ehkä välittäisi näistä tunteistani, jos mä olisin luonteeltani hieman erilainen. Mä olen aina ollut erittäin tunteellinen ihminen, siis siinä määrin tunteellinen, että pelkään kaikkien kykenevän lukemaan mua kuin avointa kirjaa. Iän myötä olen myös tullut entistä avoimemmaksi tunteitteni suhteen, koska en sosiaalisissa tilanteissa sensuroi enää itseäni niin paljon. Jos tunteeni jatkuvat, pelkäänkin tämän miehen lukevan ajatukseni ja alkavan vieroksumaan mua tunteitteni tähden. Koska joudutaan joka tapauksessa tekemään koko kevät tiivistä yhteistyötä, voisi tämä tilanne muuttua erittäin kiusalliseksi ja erittäin nopeasti. Kunpa tämä mies siis jättäisi mun sydämeni rauhaan tai voisi edes olla kokonaan mun!

Siivet

Niin usein tunteet nousee pintaan, kun ne yrittää syvimmälle haudata elämässään. Vuoden alussa päätin vihdoin panostaa itseeni ja suosiolla unohtaa rakkauselämäni joksikin aikaa, kun se ei vain ole muutaman viimeisen vuoden aikana ottanut sujuakseen. Hädin tuskin olin tämän päätökseni ehtinyt tekemään, kun elämääni astui kiinnostava mies. Klassista!

Jos mielenkiintoni kyseistä herraa kohtaan olisi herännyt täysin fyysisten piirteiden nojalla, olisi varsin helppoa jatkaa eteenpäin vain olkiaan kohauttamalla. Toki hän on ihan mukavaa katseltavaa, vaikka hän ei juuri vastaakaan omia "kauneusihanteitani". Edelliset poikaystäväni ovat olleet pitkiä, tummia, ruskeasilmäisiä miehiä, joilla molemmilla on silmälasit. Ihastuksieni joukkoon mahtuu myös iso liuta pitkälti samantyyppisiä miehiä, joista varsin monella on hymykuopat. Tämä elämääni hiljattain astunut mies, herra Jätkä, ei täytä näistä "ulkonäkökriteereistä" kuin sen, että hän on melko pitkä.

Häneen tutustuminen on ollut varsin hämmentävä kokemus, sillä en ole aiemmin elämässäni kyennyt olemaan kenenkään miehen seurassa samalla tavalla niin vapautuneesti ja huolettomasti. Ujouteni takia en ole oikein koskaan osannut puhua vieraiden ihmisten kanssa, etenkin vieraiden miesten kanssa. Hiljalleen olen oppinut ujoudestani pois, mutta en osannut, voinut tai halunnut puhua edes entiselle poikaystävälleni samalla tavalla kuin herra Jätkälle. Olen huomannut, että ajattelemme monista asioista samaan tapaan, vaikka elämämme ovat muuten varsin erilaiset. Mitä enemmän olen ollut jutellut hänen kanssaan, sitä vahvemmin olen tullut siihen tulokseen, että kyseessä on todella mukava ja ihana ihminen. Valmiiksi varsin hämmentynyttä sydäntäni ei ole auttanut se, kuinka hän toisinaan katsoo hymyillen niin estoitta silmiin.

Huomasin jo aiemmin, että pikku perhoset olisivat halunneet kutsua vatsaani kodikseen hänen seurassaan, joten toivoin todella elämän tarjoilevan hyönteismyrkkyä. Tulen tekemään tiiviisti yhteistyötä kyseisen miehen kanssa tämän kevään, joten perhoset voisivat tehdä valmiiksi haastavasta keväästä tuskallisen. Tällä viikolla sain sitten sen, mitä tilasinkin. Ohimennen keskustelussa kävi ilmi, että hän seurustelee. Koska en ole sellainen nainen, joka varastaa toisen naisen miehen, tämä tarina sai pisteensä ennen kuin se edes alkoikaan. Kunpa vaan tunteeni löytäisivät sen pisteen, jonka järkeni on jo kirjoittanut!

Miten pelko lähtee - osa 2

Kaksi kuukautta olen viettänyt sinkkunaisen elämää, joka ei tunnukaan samalla tavalla maailman lopulta kuin ensimmäisen parisuhteeni päätyttyä. Sinkkustatukseni ei juurikaan haittaa mua, vaan olen oppinut nauttimaan sen mukanaan tuomasta vapaudesta olla minä. Näiden kahden kuukauden aikana olen oppinut paljon itsestäni uutta ja saanut viitteitä siitä, miksi mun on ollut niin hankalaa päätyä kestävään parisuhteeseen hyvän miehen kanssa. Yhä selkeämmin rakkauskuvioissani on noussut esiin se, kuinka huono sydämeni on valitsemaan potentiaalisia kumppaneita.

Sinkkuudessani oikeastaan ainoa häiritsevä tekijä on se, kuinka olen ikään kuin herkistynyt miesten suhteen. Muiden miesten pienet ja suuremmatkin huomionosoitukset jäävät huomaamatta, kun on siinä parisuhteen turvallisessa kuplassa. Sinkkunaisena olen koko ajan ikään kuin antennit sojossa. Huomaan jokaisen katseen, herään jokaiseen viattomaankin fyysiseen eleeseen ja hämmennyn joka kerta miehen huomatessa juuri mut. Rakkauden ikävässäni odotan jatkuvasti signaaleja ja mietin niiden tarkoitusperiä, mutta olen silti vain hämmentynyt. Tuskin edes huomaisin aitoja iskuyrityksiä, vaikka mies halolla päähän kolkkaisi.

Kun olen ollut seurustelusuhteessa, olen osannut toimia miesten seurassa jollakin tapaa luonnollisemmin omana itsenäni. Ehkä se johtuu siitä, että ei ole avoimena tilaisuuksille ja ei siis murehdi menetettyjä mahdollisuuksia rakkauden rintamalla. Tai ehkä se johtuu siitä, että olen lapsesta lähtien piilottanut herkän sisimpäni särkymisen pelossa ja olen oppimassa vasta nyt päästämään ihmisiä lähelleni. Omat pelkoni eivät kyllä harjoita sukupuolisyrjintää, vaan niin miesten kuin naistenkin seurassa en koe voivani olla täysin rentona ja omana itsenäni.

Olen aina ollut kateellinen ystävistäni, koska he ovat aina osanneet olla vieraiden ihmisten lähellä ilman pelkoja, liiallista itsekuria tai epävarmuutta. Vasta viime kuukausien aikana olen ymmärtänyt, että mulla on ilmeisesti jo pitkään ollut jonkinlaisia sosiaalisia pelkoja. Hiljaisuuteni ei ole johtunut tahdosta, vaan pelosta. Vieraiden (ja jokseenkin tuttujenkin) ihmisten seurassa mä haluan sanoa ja tehdä niin paljon, mutta en vaan osaa, pysty tai uskalla. Yli vuoden ajan olen halunnut kertoa niin perheelleni kuin ystävillenikin, kuinka paljon heitä todella rakastan ja kuinka tärkeitä he ovat mulle. Joka kerta sanat jäävät kuitenkin mieleeni kaikumaan. Vuosien myötä olen oppinut rakastamaan itseäni yhä enemmän ja välittämään muiden mielipiteistä yhä vähemmän, joten sosiaalisetkin pelot ovat hiljalleen himmenemässä. Pyrin haastamaan itseäni ja avaamaan suuni tilanteessa, jossa olisin aina ennen jäänyt taka-alalle. Uusien koulutus- ja työkokemuksien kautta voin nimenomaan luoda tätä nahkaani, koska saan aloittaa kerta toisensa jälkeen puhtaalta pöydältä taskut täynnä positiivisia kokemuksia edellisistä haasteistani.

Huojentuneena voin todeta, että olen vihdoin todella löytämässä itseni ja ilon omasta ainutlaatuisuudestani. Koska pelot hiljalleen murenevat ja liiallinen herkkyyteni ihmisten seurassa on myös alkanut himmentyä, opin olemaan vapaammin minä. Olen myös huomannut, että miestenkään seurassa en mene enää totaalisesti lukkoon... paitsi liian ihanien ja potentiaalisesti vapaiden miesten seurassa.